Saturday, May 13, 2006

Laulu Logokselle

En kestänyt enää. Warppasin pariksi Telluksen viikoksi Logokseen. Tein siitä runon.

Kypärä kourassa hän astui vasemmalla saappaalla
logoslaisen vaatehtimon hienoon verstastilaan
kauppias oli juuri katkaissut pari päätä
avaruusmiehiltä jotka oli puettu niin kuin tulee pukeutua

Logoslaiset leijailivat joka suuntaan, sekaantuivat
rakkaudetta kolmen varjon maailmassa
ja taivaalla kolme aurinkoa valomerta kylvää
kädet lentävät; ne muistuttivat valkeita lintuja

Huomenna, oi huomenna mä palaan Tellukseen
en ehkä palaa enää koskaan Logokseen
Mä annan neuvot lyyrisesti Tellukselle
en saata varjoja kotikadun, vaikka sokeana niitä rakastin

Avaruuden miehet riisuutuvat vuoksi neuvonantajan
ne irti mallilta nyt ravistetaan, sovitetaan päälle
kerrotaan puvun omistajan kuolleen vaikkei maksanut
ja siksi miljonäärin lailla alennuksen sai

Ulkona, vuodet
katsoivat alukselta
uhrattuja nukkeja
ja kahleet yhä kiinni puvussa

Vuosien saattuessa lesken tapaan yksin
on hitaat ja veriset päivät kuoleman - on lauantai
Taivas lyö vain pimeydellään värit valkomustaan
synkän nartunpennut rakastajan pahaks' piiskaa

Sitten kasvit syksyn satamassa epäröivät
varisivat alas kädet koko väkijoukon
hän laski laukun avaruuden laivan kannelle
ja istui

Avaruuden tuulet uhkauksiaan henkii
ne painaa hiuksiin pitkät märät suudelmat
satamaan päin maastamuuttajat ojensivat väsyneesti
käden
ja toiset itkivät langenneina polvilleen

Hän katsoi pitkää kuolevaa planeetan reunaa
vain toisten laivain varjot taivaanrannassa nyt lepattaa
meren pintaan valo jättää kukkakimpun - ei millekään
ja kohta kukkii koko Valtameri

Siihen kukkaan tarttuisi hän jos kunniansa kanssa toimeen tulis
mut vaatisi se toisen meren, delfiinit ja pyöriäiset
ja muiston neuleblogit
muodostavat seinävaatteen
joka kertoo hänen vaiheistaan

Mutta täitä hukuttamaan ryhtyi iäksi
ja kankuritkin taukoomatta hältä tiukkaavat
oli häät sankarin ja rehellisen ylimyksen
vain kirkui seireeni, nykyaikainen ja naimaton

Paisu yötä kohden Oi Avaruus. Hain silmän
vaanivat ahnaasti aamuhun saakka
ja tähdet, ne näykkivät ruumiita päivän ja illan
kun kuuluvat avaruuden tuulet ja viimeiset lupaukset

0 Comments:

Post a Comment

<< Home