Saturday, April 01, 2006

Simulaation viettelystä

Koneet kaatuilevat ja ajalehtivat, mutta en ollut kärsimätön. Olin joka tapauksessa saanut laitteiston kuntoon, vaikka en ollut vuosiin näitä käsitellyt. Huomasin niitä hankkiessani, että elämä Telluksella muistuttaa tekniikan historian luentoja Universaaliyliopiston arkistokurssilla. Mutta ken kolviin tarttuu, se kolviin hukkuu. Telluksella Telluksen tavalla.

Kaadunpahan kuitenkin lopulta verkkoon, sillä tähtien väliset linkit olivat taas avautuneet solmuun. Ryöpsähdys pulssitti totuttuun tapaan ja tiesin etten voisi muuta kuin odottaa Fourierin muunnosten toimivuutta: ennen pitkää yhteys toimisi. Looppi räksytti tietoa taivaalle kuin planeettain välisestä minareetista kiljaistu kutsuhuuto.

Yhteyttä odotellessa olisi aikaa vaikka proprioseptiiviseen kyberseksiin. Se tarkoittaa häiveenomaista yhtymistä. Siihen ei Telluksella ilmeisesti ole vielä päästy. Meitä logoslaisia hämmentäisi ajatus siitä, että ihmiset tuntevat toisiinsa vetovoimaa. Meillä ajatellaan enemmänkin niin, että vastakkain olevat osapuolet hylkivät toisiaan. Ei ole mitään "yhteen liittämistä".

Huomasin verkkoretkilläni, että eräs telluslainen filosofi, jonka nimi muistuttaa hauskasti meidän kieltämmme, Nietzsche, on siitä puhunut. Kyse on läheisen katoamisen etiikasta. Hän kehotti telluslaisia rakastamaan "kaukaista", ei läheistä.

Meillä tämä tapahtui jo kauan sitten. Kyse oli sähkömagneettisten aaltojen valon nopeuden raja-ajasta, joka julisti kelvottomaksi elävän olennon suhteellisen vauhdin. Samalla meni tietysi kaikki materia, toisen läsnäolo. Siitä seurasi logoslaiset vallannut erottautumisilmiö; avioeroja, yksinhuoltajia, kaukaisen suosiminen läheisen sijaan; miehet rakastivat vain objektinaisia naiset objektimiehiä. Näiden kuvajaisten perässä kaikki juoksivat, klooni oli päivän sana. Luulisin, että Tellus on tästä vapaa.

Täällä Telluksella ovat mittasuhteet vielä jäljellä. Etätoimintojen teknologia on irrottanut meidät logoslaiset näistä. Vauhti on niin suuri, että aistit katovat. Pyörän keksiminen, höyrymoottorit, polttomoottorit, ja meidän käyttämämme työntövoimatekniikat. Kaikki ne lisäsivät vauhtiamme niin että yhteys aistitoimintoihin katosi. Siinä maailmassa ei ajatella yhtymistä toiseen eikä puhuta rakastamisesta. Me työnnämme toisiamme ulos, etärakastelemme kuten polttomoottorin suutin työntää ulos palamiskelpoista sumua. Me nautimme etäisyydestä, me "etenemme" aistinautinnossa, me olemme vauhdissa voittamattomia. Toisaalta. Meidän parittelumme on kauko-ohjattua masturbaatiota. Ei puutu kuin sukuelimiin asennettavien anturien avulla toimiva biokyberneettinen laitteisto. Sen jälkeen kenenkään ei tarvitse päästä "iholle". Etäkosketuksen taktiilinen perspektiivi. Datapuku, joka peittää ihon. Ja joka koodaa ja dekoodaa virtuaalirakkauden partnereiden jokaisen emootion. On vain kyberneettinen prosessi: tietokone orkestroi seksuaalisia aistimuksia.

Mutta jos se onkin vain kemiallinen pakkopaidan eli psyykelääkkeiden jälkeen kehiteltävä elektroninen pakkopaita.

CONNECTION FORMED... Ah, yhteys Logokseen toimii sittenkin. En ole enää yksin.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home