Tuesday, April 04, 2006

Horisontin ylä- ja alapuolellla

Telluksen taivaansini eroaa Logoksesta. Siellä kolme aurinkoa värjäävät ilmakehän näkymättömäksi. Täällä sininen on niin yleistä. Taivaassa ja ultramariinisessa meressä ja konservatiivisissa miesten puvuissa, sinisessä laulussa, kuussakin, mikä huvittaa minua eniten. Maan ja taivaan välissä on horisontti, josta voi ponnistaa valo-avaruuteen. Usein horisontin yläpuolella on taivas, alapuolella meri. Kumpikaan ei ole "lähellä" tai "kaukana" muille kuin taidehistorioitsijoille ja geometrikoille. Katse käännetään kohti taivasta, ja jos matkaamme avaruuteen asti, voimme "pudota ylös", kun painovoima vihdoin katoaa 28 000 kilometrin tuntivauhdissa.

"Käskin tuoda hevoseni tallista. Palvelija ei ymmärtänyt minua. Menin itse talliin, satuloin hevoseni ja nousin sen selkään. Etäisyydestä kuulin torventoitauksia, kysyin häneltä mitä ne merkitsivät. Hän ei tiennyt mitään eikä ollut kuullut mitään. Portilla hän pysäytti minut ja kysyi: "Minne herra ratsastaa?" "En tiedä", sanoin minä, "vain pois täältä, vain täältä pois. Lakkaamatta vain täältä pois, vain siten minä voin saavuttaa päämääräni." "Sinä tiedät siis päämääräsi", kysyi hän. "Kyllä", vastasin minä, "johan minä sen sanoin. Pois täältä - se on minun päämääräni." (Franz Kafka, Lähtö)

Telluksella valitsin asumapaikakseni Suomen. Olen flanööri, flaneeraan ja siksi valitsin suomalaisen laiskuuden. Siihen vaikutti se, että Tacituksen Germaniassa (98 Telluksen ajanlaskua) mainittiin laiskat fennit, jotka tyytyivät vähään ja elivät huolettomina sekä onnellisina. Fennit keräilivät ja metsästivät niukan elantonsa, mutta välttelivät visusti tarpeetonta pakertamista. Se oli minulle oiva mahdollisuus sadan vuoden ajaksi.

"Meidän maailmassamme joutilaisuus onkin muuttunut toimettomuudeksi, ja se on aivan eri asia: toimeton on turhautunut ja ikävystynyt, hän hakee koko ajan puuttuvaa liikettä." (Milan Kundera)

Flanööriyteen kuuluu ainakin minulla, että planeetasta riippumatta olen samanaikaisesti osallinen ja ulkopuolinen. Ideana on silloin, että on sopeuduttava saumatta alkuasukkaisiin. On osallisttava yhteisiin tapoihin, leikkeihin ja rooleihin. On tunnettava kaupunkikäyttäytymisen koodiston monimutkaisuudet ja hedonismin alttarit. Ja silti logoslainen flaneeraaja ei kiinnity telluslaisten arkeen, eikä urbanisoi avaruudellisesti: suomalaisen kaupungin huvittavan kiireinen tahtilaji eivätkä hartioita alas painavat työpaineet vaikuta häneen, kuten eivät kaupunkiin kuuluvat tönäisytkään. Silti juuri nämä telluslaiset muodostavat kuvitteellisisia yhteisöjä, joissa he väittävät tunnistavansa toisen, meikäläisen ja teikäläisen, meihin kuuluvan ja heihin kuuluvan. Minä tiedän, että en kuulu tähän. Oikein tai väärin, olen toiselta planeetalta. Aika on inertiaa. Ja maapallon vetovoiman ulkopuolella ei ole muuta kuin aikaa, joka on materiaa. Ja siksi inertiaa.

Tämän kaiken jälkeen on tässä Helsingin keskustan kahvilassa tarkkailevan logoslaisen vaikea sanoa, että telluslaisten identiteetit ovat kelluvassa tilassa ja että ne etsivät yhä uudelleen ja uudelleen paikkaansa kulttuurisen valtataistelun ja merkityksenannon markkinoilla. Merkitys muuttuu kun sukellamme avaruuteen, putoamme ylös ja näemme ilmakehän kauniina. Merkitys muuttuu, kun kohtaamme toisen maailman, emmekä tarkoita tällä jotakin merkityksetöntä erottautumisen juhlaa telluslaisten sisäsiittoisessa mielessä. Logoslaisen näkökulmasta telluslainen on telluslainen vaikka sen perinneteollisuuden voissa paistaisi. Ja mikä tarmo tehdä heistä erilaisia. Mutta suohan se minulle ajankulua tämän sadan vuoden ajaksi. Juuri siksi voin nauttia telluslaisten urheilusta, turismista, elokuvasta, matkakirjallisuudesta, retrotyyleistä ja nostalgioinnista. Sieltä he ovat identiteettinsä poikineet.

Kun katson, kaikki valottuu silmänräpäyksessä. Minun vauhtini on valon nopeus. Lyhyiden kestojen maailma. Silmänräpäystäkin nopeampi. Pimeyden ja valon leikki.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home